Syyslomalukemisenani oli Aino Juusolan “Taakka vai turva? – Mitä kannan mukanani menneiltä sukupolvilta”. Kirja käsittelee ylisukupolvisia kipuja, mutta myös menneisyyden hyvää perintöä. Luin kirjaa parisuhdenäkökulmasta: millaisia taakkoja ja millaista turvaa yhteinen parisuhdehistoria kumppanin kanssa kantaa mukanaan?
Parisuhdetyössä nousee usein esille työstämättä jääneitä kokemuksia, puhumattomuutta, vaiettuja tunteita ja tarpeita sekä muuta yhteiseen menneisyyteen liittyvää kipua ja kärsimystä. Elämänhistoriamme on ehkä opettanut meitä sen sijaan, että turvautuisimme toisiimme, peittelemään ja salaamaan vaikeita asioita läheisimmiltäkin ihmisiltä. Kuten Juusola kirjassaan toteaa elämästä, parisuhteessa yhtä lailla on tärkeä opetella puhumaan ja sanoittamaan kokemuksia, joita on jostain syystä kaunisteltu, peitelty, vääristelty, salattu tai joista on vaiettu.
Menneisyyden vaikeista asioista puhuminen tai vaihtoehtoisesti puhumattomuus vaikuttaa todella paljon parisuhteen hyvinvointiin. Rankoistakin kokemuksista voi toipua varsin hyvin, jos ne tulevat jaetuiksi tai epäoikeudenmukaisilta tuntuneista hetkistä voi selviytyä, kun ne tulevat yhteisvastuullisesti kohdatuiksi. Vääristyneitä asetelmia parisuhteessa voi korjata vain tiedostamalla ja keskustelemalla.
Käsittelemättömät vaikeat hetket eivät vaivu unholaan
Juusola sanoittaa kirjassaan, että kauan sitten elämänhistoriassa tapahtuneet asiat eivät välttämättä ole meidän mielessämme tapahtuneet kauan sitten. Parisuhdetyössä olen huomannut tämän saman asian. Kipu vuosien tai vuosikymmentenkin takaa voi olla ihan yhtä kipeä nyt kuin sen syntyessä, jos asiaa ei ole yhdessä työstetty.
Suomessa on ihannoitu paljon yksin selviämisen kulttuuria ja ajatusta, että omilla tunteilla ja huolilla ei tule rasittaa toisia. Kipeät railot ihmissuhteissa johtuvat osittain tästä taakasta. Valitsemme liian usein automaattisesti vaikenemisen vaikeiden asioiden äärellä.
Mielemme on ehkä tulkinnut turvautumisen toiseen heikkoudeksi ja toisaalta saatamme tunnistaa, että taitomme kohtaamiseen haastavien asioiden äärellä eivät välttämättä ole kovin hyvät. On vaikea luottaa, että toinen osaisi suhtautua myötätuntoisesti kipuuni ja kärsimykseeni. Taustalla on usein varmasti myös kokemuksia, että toinen ei ole osannut kohdata tunteitani lämpimästi ja turvallisesti.
Miten kohdata menneisyyden vaikeita hetkiä yhdessä?
Taakka vai turva? -kirja rohkaisee rakentamaan joustavampaa ajattelua ja käytöstä. Menneisyyden kokemukset, tarinat ja raskaat kivireet mielessämme ovat usein joustamattomia malleja, voivat kapeuttaa elämäämme ja vastustaa muutosta. Saatamme kokea olevamme uhreja, jotka eivät pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä tai kokea, että elämässä selvitäkseen täyty mielistellä ja alistua. Kirja sanoittaa, että voimme kuitenkin työstää itseämme niin, että uskallamme olla enemmän kokonaisia ihmisiä toisillemme esim. sekä haavoittuvia että jämäköitä. Meidän ei tarvitse olla joko-tai ja rajata itsestämme erilaisia puolia pois.
Miten sitten voimme auttaa menneisyyden kipeitä hetkiä pimennosta päivänvaloon? Niin vaikeaa kuin se onkin, ainoa tie valoon on keskusteleminen ja ymmärtäminen. Eläytyminen toisen kokemuksiin ja toisen asemaan asettuminen on se rohkaisu, joka auttaa avaamaan verhoja kivun hämärään. Ymmärryksen osoittamisessa sanat, ilmeet ja teot ovat tärkeitä.
Kuin lapselle, kumppanin syli, turva ja hoiva kipeän asian äärellä hoitaa haavoja. Vaikeille tunteille tilan vapauttaminen ja niiden sietäminen yhdessä auttaa haastavia tunteita tulemaan kohdatuiksi ja käsitellyiksi. Kivun edessä sen sanoittaminen, että kummankaan ei tarvitse selviytyä tästä yksin, auttaa kestämään pelkoa vaikeiden asioiden äärellä. Avoimuuden, haavoittuvuuden ja tarvitsevuuden kulttuurin vahvistaminen parisuhteessa ennaltaehkäisee uusien kipumöykkyjen syntymistä.
Jos menneisyyden kipeät hetket eivät tule käsitellyiksi, ne vaikuttavat tavalla tai toisella parisuhdehyvinvointiin. Siksi on tärkeää yhdessä etsiä rohkeus ja luottamus niiden kohtaamiseen. Vaikeaa kohti on turvallisinta mennä käsi kädessä, toinen toista rohkaisten ja tukien.
0 kommenttia