Tony Dunderfeltin kirja ”Miksi mies ei puhu tunteistaan – 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut” (2019) valikoitui luettavakseni ystäväni suosituksesta. Ajattelin, että haluan lukea kirjan pohtien, voiko se olla suositeltava kirja parisuhdetyöhön.
Kirja lähtee ajatuksesta “Rakkauden ja parisuhteen kiemuroissa pyörivät ihmiset luulevat yleensä, että heidän ongelmansa ovat aivan ainutlaatuisia. Näin ei kuitenkaan ole. Rakkaudessa ja parisuhteessa kohdataan usein yleisiä rakkaudellisen vuorovaikutuksen haasteita, joista on hyvä olla tietoinen.” Tähän voin hyvin yhtyä. Parisuhteen haasteet eivät ole luonteeltaan loppujen lopuksi kovin mystisiä, vaan varsin loogisia, vaikka niihin liittyykin paljon tunteita.
Parisuhdeohjaajana pohdin toisinaan, miten se, että en ole mies, vaikuttaa pariskunnan kokemukseen parisuhdeohjauksistani. Siksikin luen erityisellä mielenkiinnolla miesten kirjoittamia kirjoja parisuhdeasioista. Sanoittavatko ne asiat jotenkin eri tavalla kuin itse sanoitan asioita työssäni? Painottavatko ne eri asioita? Onko turha ajatella asiaa sukupuolittuneesti?
Perinteinen mies ja nykyaika
Luin vasta kirjan Äitihaava, joka pohtii ihmiskunnan historian näkökulmasta äidin ja tyttären rooleja sekä suhdetta. Dunderfeltin kirja nostaa esiin samantyyppisiä teemoja miesten näkökulmasta. Dunderfelt sanoittaa, että perinteisessä parisuhteessa miehen valta parisuhteessa on ollut naisen valtaa suurempi. Hän kuvaa “perinteistä miestä parisuhteessa” mieheksi, joka on ollut paljon pois kotoa, vetäytynyt omaan rauhaan kotioloissakin, päättänyt asioista ja vaatinut muulta perheeltä kuuliaisuutta. Perinteisen miehen käytös on näkynyt pahimmillaan kotona itsepäisyytenä, aggressiivisuutena ja alistavuutena.
“Nykyaikana parisuhteelta toivotaan avointa vuorovaikutusta, rakkaudellista yhteisyyttä ja syvällisiä keskusteluita elämästä ja ihmisenä olemisesta” kirja sanoittaa. Dunderfelt pohtii parisuhteen tyypillisiä ongelmia ja antaa niihin tiiviitä ajattelutapa- ja toimintaehdotuksia. Ongelmat kuulostavat omaankin korvaan varsin tutuilta ja Dunderfeltin lähestymistavat niihin toimivilta ja käytännönläheisiltä.
Tunteet
Mitä “Miksi mies ei puhu tunteistaan” sanoittaa tunteista? Perinteisen miehen mielestä tunteet ovat “ohimeneviä, turhia, harhaanjohtavia ja sekavia, eikä niillä hänen mielestään ole totuusarvoa. Tunteista puhuminen ei johda miehen mielestä yleensä mihinkään konkreettiseen.”
Kirja kuitenkin muistuttaa, että järkevin tapa suhtautua toisen ihmisen tunnekokemuksiin on hyväksyä ne tuomitsematta tai torjumatta niitä. Kun ihminen kokee jonkun tunteen, tunnekokemus on silloin syntynyt ja koska oma tunne on on jokaiselle tärkeä, on tärkeää kuunnella rakkaan tunnetta. On olennaista hahmottaa, että toisen syntynyttä tunnekokemusta ei voi mitenkään muuttaa esimerkiksi torjumalla. Torjumalla toisen tunteen voi kuitenkin huonontaa suhteen tilaa.
Dunderfelt tuo tunneaihepiiriin käsittelyyn tunnekokemuksen lisäksi kaksi muuta näkökulmaa: emootiot ja tunneilmaisun. “Emootio tuntuu tunteelta, mutta se saa voimansa menneisyydestä tulevista uskomuksista ja tulkinnoista – eikä enää itse tilanteesta, joka synnytti alkuperäisen tunteen.” Jos parisuhdekeskusteluissa tuntuu, että juututaan emootioihin, Dunderfelt vinkkaa, että silloin voi kysymyksin auttaa toista eteenpäin ja konkreettisuuteen.
Itse ajattelen, että Dunderfeltin sanoittamat emootiot ovat lähellä niitä syviä tunnekokemuksia, joita usein puretaan parisuhdeohjauksissa. Ne ovat syntyneet elämän raskaissa tilanteissa ja jääneet painamaan käsittelemättöminä. Ne eivät ole turhanpäiväisiä, vaikka niihin voi vaikuttaa tulkinnat ja väärinkäsitykset. Ne ovat aidosti kipeää ja kurjaa painolastia. Dunderfeltin kirjan tunneilmaisu taas on tutumpi termi ja tarkoittaa sitä, miten tunteet tuodaan esille. Rakentavuus on tässä yksioikoinen toimintamalli: tunteita ei tuoda esille niin, että se uhkaa toisen turvallisuutta.
Keskusteleminen
Entä mitä Dunderfelt sanoittaa keskustelemisesta? Ensinnäkin, että puhuminen on aina vaikenemista parempi vaihtoehto. Lisäksi kirja opettaa kuuntelemisen tilaa. Siinä harjoitellaan 30 sekunnin ajan kuuntelemaan toista ilman keskustelun tyypillisiä kompastuskiviä: hermostumista, vetäytymistä, nopeaa ohjeiden antamista, nopeaa oman näkökulman ilmaisua, moralisointia tai analysointia.
Kirjan vinkki keskusteluun haastavista aiheista on konkreettisuus. Dunderfelt ohjeistaa yhden yksittäisen, konkreettisen tilanteen läpikäymiseen kerrallaan, tunteet huomioiden, mutta jämäkästi ja positiivisia näkökulmia huomioiden. Kun toinen haluaa puhua jostain herkästä tai itselle tärkeästä tai kipeästä aiheesta, Dunderfelt muistuttaa, että usein toisen sanojen läsnä oleva vastaanottaminen on terapeuttista ja riittävää. Yksinkertaisuudessaan (niitä tarkoittaen sanotut) sanat “kerro lisää” lisäävät jo usein rakkaudellisuutta vuorovaikutuksessa.
Lopuksi
”Miksi mies ei puhu tunteistaan” on helppolukuinen ja selkeitä toimintamalleja antava kirja. Sen lukeminen kannattaa, vaikka 21:stä erilaisesta ongelmasta ei toki saa aina kaikkia mahdollisia näkökulmia kerrottua muutamassa sivussa. Mutta sen verran monta näkökulmaa kuitenkin, että kirja saa oivalluksia aikaan. Suosittelen!
Huomaan, että oma tiivistelmäni keskittyi kirjan oivalluksiin kommunikaatiosta ja tunteista. Kirjan Intohimo ja seksi ja Yhteiselämän ongelmat -luvut jäivät vähemmälle huomiolle. Ehkä tämä on se oma näkökulmani. Kommunikaatioon ja tunteisiin liittyvät haasteet ovat niitä lukkoja, joita avaamalla moni muukin asia parisuhteessa usein selkenee.
0 kommenttia