Taustatarinani

Kävin ensimmäisellä parisuhdeleirillä puolisoni kanssa vuonna 2012, kun vanhimmat lapsemme olivat pieniä ja parisuhteen haasteet tiivistyivät. Silloin tajusin ensimmäistä kertaa, että parisuhdetaitoja voi oppia ja opetteluun on olemassa tukea ja apua. Siitä alkoi kipinäni parisuhdeasioihin. Olemme työstäneet parisuhdetta yhdessä siitä lähtien parisuhdetapahtumissa ja -leireillä sekä käyneet myös pariterapiassa. Asun Oulussa puolisoni ja neljän lapsemme kanssa. Taustakoulutukseltani olen luokan- ja musiikinopettaja, KM.

Vuonna 2013 aloin kirjoittaa Onnellinen avioliitto -blogia parisuhteen hoitamisesta. Se oli ensimmäinen askeleeni parisuhdetyön suhteen. Tekstejä blogiin on kertynyt satoja kymmenen vuoden aikana ja ne kertovat oivalluksista parisuhteen hoitamisessa. Olen tehnyt sittemmin vuosia vapaaehtoistöitä parisuhdeasioiden parissa ja sain Vuoden vapaaehtoinen -kunniamaininnan tekemästäni parisuhdetyöstä vuonna 2020. Valmistuin parisuhdeohjaajaksi keväällä 2022 ja perustin sitten kesällä 2022 parisuhde- ja yksilöohjauksia tarjoavan yritykseni.

Parisuhteiden tukeminen on intohimoni, koska näen teeman hyvin vaikuttavana niin yksilön kuin ihmissuhteidenkin kannalta. Hyvinvoiva parisuhde tukee niin omaa kuin perheen hyvinvointia ja vahvistaa lisäksi työhyvinvointia. Lämpimästi tervetuloa parisuhdeohjauksiin!

Minua kiinnostavat teemat

Teen sekä parisuhdehyvinvointityötä että kriisityötä. Tunneyhteyden vahvistuminen ja keskusteluyhteyden syventyminen ovat tavoitteita, joita kohti tuen pariskuntaa ohjauksissa.

Visioni on, että kynnys hakea tukea parisuhteelle madaltuisi ja parisuhdetta hoidettaisiin entistä useammin ennaltaehkäisevästi. Ristiriidat ja kriisit ovat toki yhtä lailla luonnollinen osa parisuhteiden työstämistä.

Koulutan parisuhdeteemoista, koska parisuhdetaitoja voi oppia tietoa lisäämällä. Minulla on kokemusta myös monisuhteisista ohjauksista, uusperhe- ja erotyöskentelystä.

Lue blogitekstini: Kymmenen ihanaa syytä tulla parisuhdeohjaukseen

Vahvuuteni

Olen tehnyt vertaistukeen perustuvaan parisuhdetyötä vapaaehtoistyönä ja työotteeni ohjauksissa on kohtaava. Minulle on tärkeää turvallinen ja lämmin ilmapiiri ohjauksissa.

Olen erikoistunut vanhemmuuden tukemiseen parisuhteita vahvistamalla ja nepsyperheiden parisuhteiden tukemiseen. Käytän ohjauksissa keskustelujen lisäksi harjoitteita, joiden tavoitteena on laajentaa ja syventää keskustelua sekä vahvistaa parisuhdetaitoja ja itseymmärrystä.

Kymmenen syytä tulla juttelemaan kanssani parisuhdeasioista

1. Koska parisuhdeasiat eivät ole minulle pelkästään työ vaan sydämenasia.

2. Koska parisuhdetyö on minulle paitsi ammatti niin elämäntapa. Kiinnostukseni parisuhdetyöhön lähti oman parisuhteen hoitamisesta ja oivallukset parisuhteen hoitamisesta eivät tule ulkoapäin vaan sisältäpäin.

3. Koska tapani tehdä työtä on uniikki ja kokonaisvaltainen. Se yhdistää opiskelemani asiat parisuhteesta, kokemukseni parisuhdetyöstä, omat oivallukseni parisuhteesta ja kokemukset vertaistukityöstä.

4. Koska harjoitteeni parisuhdeohjauksissa ovat monipuolisia ja osittain täysin itse rakentamiani.

5. Koska haluan kehittyä, opiskella ja ymmärtää koko ajan lisää parisuhteista.

6. Koska olen perehtynyt syvällisesti nepsyasioihin ja niiden tuomiin vahvuuksiin ja haasteisiin parisuhteessa.

7. Koska olen saanut palautetta, että yksikin kerta ohjaustani on antanut käänteentekeviä eväitä parisuhteeseen.

8. Koska parisuhteen hoitaminen ja huoltaminen ovat teemoja, jotka hallitsen vahvasti kriisityön lisäksi. Ennaltaehkäisevän parisuhdetyön lisääminen ja parisuhteen hyvinvointi ovat minulle hyvin tärkeitä asioita.

9. Koska osaan luoda ohjauksiin rauhallisen, turvallisen, lempeän, lämpimän ja myös hauskan kohtaamisen tilan. Itku ja nauru tekevät molemmat hyvää.

10. Koska rakastan parisuhdetyötä ja se näkyy työotteessani.