Olen vuosia pohtinut läheisriippuvuutta. Siinä turvattomuuden kanssa kamppailevassa ihmisessä nähdään olevan haasteita.
Haluaisin kuitenkin kääntää keskustelun yksilönäkökulmasta parisuhteiden kykyyn tarjota turvaa. Minusta on syytä puhua parisuhteen turvattomuudesta sen sijaan, että puhutaan pelkästään yksilön ongelmista ja etenkään riippuvuudesta.
Mitä tarkoittaa tunneturvallisuus?
Usein parisuhteesta puuttuu tunneturvallisuus. Se on kummankin yhdessä suhteeseen luoma tila, jossa kumpikin osaa kohdata toinen toisensa tunteet ja kertoa omista tunteistaan myös vaikeilla hetkillä. Siinä kummankin tarpeet ovat tärkeitä, niistä uskalletaan puhua ja niitä yritetään täyttää. Tunneturvallisessa arjessa kummallakaan ei pelota, ainakaan kovin paljon, olla avoin ja jakaa sisäistä maailmaansa toisen kanssa. Lämmin yhteys kumppanien välillä ja tunne siitä, että kaikesta voi ja saa puhua, kuvastaa aitoa turvaa suhteessa.
Millaista on terve tarvitseminen ja hyvinvointi parisuhteessa?
Parisuhteessa meidän kuuluu tarvita toisiamme – meitä ei ole luotu elämään riippumattomina toisistamme. Ihmisen hermosto etsii luontaisesti ja aivan normaalisti toisesta ihmisestä turvaa. Monet parisuhteiden haasteet liittyvätkin siihen, että olemme aivan liian kaukana ja erillisiä toisistamme. Emme tule nähdyiksi, emmekä kuulluiksi suhteessa, ja tämä yhteyden katkeaminen tuntuu mielessä ja kehossakin kipuna ja hätänä.
Hyvinvoivassa parisuhteessa on lupa kaivata ja tarvita toista. Molemmilla on toki myös omat elämänsä, mutta yhtä aikaa elämä on yhteistä ja jaettua. On turvallista olla yhdessä ja erikseen. Tällöin erillisyys ei aiheuta hylkäämisen pelkoa, eikä yhdessäolo ole kireää ja etäistä.
Riippuvuudesta irrottautumista vai turvan vahvistamista?
Ajattelen, että se, mitä kutsumme läheisriippuvuudeksi, on usein aivan normaali ja ymmärrettävä reaktio siihen, että suhteessa ei osata tarjota turvaa toinen toiselle. Riippuvuus sanana ei minusta kuvaa ilmiötä oikein. Se tekee turvaa kaipaavasta ja yhteyttä etsivästä ihmisestä jotenkin ”sairastuneen”. Minusta “parisuhteessa turvattomuutta tunteva” olisi paljon viisaampi ja totuudenmukaisempi ilmaisu asialle.
Määritelmällä on väliä. Riippuvuuteen ratkaisua haetaan usein riippuvuuden kohteesta irrottautumisella tai etäisyyden ottamisella. Turvattomuuteen ratkaisua tuo sen sijaan turvan ja yhteyden vahvistaminen. Minusta parisuhteen haasteissa on todella usein kyse nimenomaan turvan puutteesta. Jos leimaamme tarvitsevuuden riippuvuudeksi, ajamme kumppaneita entistä kauemmas toisistaan ja siitä turvasta, mitä parisuhteessa voi parhaimmillaan tarjota toinen toiselle.
Ajattelen, että usein parisuhteissa tarvittaisiin paljon tunneturvallisuuden vahvistamista. Se tarkoittaa lisää läsnäoloa, taitoa kuunnella toinen toista ja kykyä kohdata vaikeita tunteita itsessä ja toisessa turvallisesti. Se on ajan antamista yhteisille puuhille, kiinnostunutta kyselemistä, lempeyttä, hellyyttä ja hassuttelua. Se on suhteen työstämistä ja totta kai myös kummankin omaa työskentelyä, että osaisimme molemmat vahvistaa teoillamme ja sanoillamme turvaa parisuhteessa.
Tuntuuko teidän parisuhteessanne turvattomalta tai etäiseltä?
Tunneturvallisuuden rakentamiseen ja turvallisen yhteyden löytämiseen on saatavailla apua. Jos haluatte vahvistaa suhteenne turvaa ja oppia kohtaamaan toisenne paremmin, olette lämpimästi tervetulleita parisuhdeohjaukseen vastaanotollani Oulussa tai etänä.
