Kaunis kukkakimppu parisuhteen 20-vuotisjuhlan kunniaksi arkisessa keittiössä

Parisuhteen 20-vuotisjuhlavuosi –
Pohdintoja, kiitollisuutta ja tunneyhteyden edelleen vahvistamista

Kirjoitin Onnellinen avioliitto -blogiin oivalluksia parisuhteemme matkalta kymmenisen vuotta. Parisuhdeohjaussivuston blogi on ollut pääasiassa ammattilaiskirjoituksia parisuhteen työstämisestä sekä pohdintoja parisuhdekirjojen pohjalta kirjoitettuna. Haluan kuitenkin kirjoittaa nyt oman parisuhteen todellisuudesta ja juhlavuodesta nykyisen blogin puolelle. Parisuhde arjessa, työssä ja harrastuksissa Parisuhdeaiheet näkyvät arjessani paljon sekä työn, harrastuneisuuden että oman parisuhteen tasolla. Lue lisää…

Pilvien välistä pilkistävä kirkas taivas kuvastaa sitä, miten erosta puhuminen ei lisää eron todennäköisyyttä.

Erosta puhuminen ei lisää eron todennäköisyyttä  

Neljä syytä, miksi erosta puhuminen kannattaa Ero sanana kuulostaa herkästi uhkaavalta ja ahdistavalta. Erosta puhuminen voi myös kuulostaa itseään toteuttavalta ennusteelta. Kun ero on kerran otettu puheeksi, onko tilanne jo niin vaikea, että se väistämättä johtaa eroon? Eroajatuksista puhuminen on kuitenkin tärkeää ja voi johtaa suhteen hyvinvoinnin lisääntymiseen ja suhteen Lue lisää…

Löytöretki Tunneseksi-kirjan äärellä

Luin Susanna Syldin kirjan, Tunneseksi – Löydä yhteys aitoon nautintoon (2025), ja nautin suuresti lukemastani. Syld oli toinen pääkouluttajistamme, kun opiskelin parisuhdeohjaajaksi, joten odotin erityisellä mielenkiinnolla Tunneseksi-kirjaan tutustumista. Syld on kouluttajana yhtä aikaa luova ja perusteellinen ja se näkyi myös kirjassa. Hän oli saanut paljon oivaltavia ja syvällisiä näkökulmia tuotua hyvin Lue lisää…

Miksi parisuhteen työstäminen ei aina toimi ja mitä voit tehdä toisin? 

Ennen ulkopuolisen avun hakemista parisuhteelle on yleensä kokeiltu jo monenlaisia keinoja parantaa parisuhteen tilannetta. Seuraavassa luvussa olevat esimerkit kertovat hyvästä halusta parantaa parisuhteen tilannetta, mutta samalla siitä, miten voi olla, että päädymme nakuttamaan vasaralla ikkunalasia tai sahaamaan seinään reiän yrittäessämme vahvistaa parisuhteen taloa. Hyvätkään työkalut eivät silloin toimi, jos ei Lue lisää…

Vahvistammeko parisuhteessa tunnetta, että kumppani on huono? – Nepsy-näkökulma parisuhteen vuorovaikutukseen

Olen pian valmistumassa neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Opintojen viimeistelyvaiheessa katseeni on kääntynyt entistä enemmän nepsyvalmennuksen teemoihin parisuhdetyön näkökulmasta. Luin viimeksi, yhtenä neurokirjon teemoihin liittyvänä tuoreena kirjana, Erja Sandbergin (2024) teoksen “Pala palalta nepsy – Ymmärrystä, tukea ja ohjausta”. Sen pohjalta jäin pohtimaan, miten suhtaudumme neurokirjon vahvuuksiin ja haasteisiin parisuhteessa.  Hyvä kohtaaminen parisuhteessa Lue lisää…

Myrskyisän taivaan kuva kuvastaa sitä, miten rakkautta korjataan parisuhteessa.

Miten rakkautta korjataan parisuhteessa?

Kun parisuhteessa rakkautta on tarvetta korjata, jotain on mennyt rikki. Kun jotain on mennyt rikki, molempiin on sattunut. Rakkautta parisuhteessa lähdetään siis lähtökohtaisesti korjaamaan asetelmasta, jossa molempiin sattuu. Miten rakkautta korjataan, kun parisuhde tuntuu menneen rikki ja tunneyhteys katkenneen? Kipu vääristää näkökulmaa parisuhteessa Silloin kun itseen sattuu, kipu vääristää herkästi Lue lisää…

Erityislapsiperheen parisuhde – Kuinka vahvistaa rakkautta erityisessä arjessa?

Erityislapsiperheen arki on usein selviytymistä ja voimat voi olla viety äärimmilleen. Kun suurin osa ajasta ja energiasta kuluu lapsen tukemiseen, kuntoutuksiin ja arjen hallintaan, parisuhde jää herkästi taka-alalle. Parisuhdeohjaajana ja nepsyvalmentajana kohtaan usein vanhempia, jotka pohtivat: miten rakkaus voisi säilyä ja jopa vahvistua kaiken tämän kuormituksen keskellä? Parisuhteen vaaliminen on Lue lisää…

Tunnistatko parisuhteen haasteet? Vertauskuva pakko-oireista

Pakko-oireista parisuhdeasiohin Pohdin usein, miten meistä kukin tunnistaa parisuhteen haasteet omassa arjessaan. Suoritan nepsyvalmentajaopintoja ja kuuntelen niihin liittyen Tuukka Hämäläisen mielenkiintoista kirjaa Pakko – Kuinka OCD pakotti minut epäilemään kaikkea ja mitä sitten tapahtui. Kirjan pohdinnat sairaudentunnottomuudesta veivät ajatukseni pakko-oireista parisuhdeasioihin. Parisuhteen haasteet eivät toki ole sairauksia, mutta myös parisuhteen Lue lisää…

Auringonkukka pellolla kuvastaa keinoja, mitä voi tehdä parisuhteen korjaamiseksi, kun kumppani miettii eroa.

Kun kumppani miettii eroa:
Miten parisuhteen voi vielä korjata?

Kun kumppani miettii eroa, maailma tuntuu murenevan jalkojen alta. Ensimmäinen kysymys on usein: Mitä minä voin vielä tehdä? Onko tilannetta vielä mahdollista korjata? Tässä tekstissä käyn läpi, mitä eroajatusten taustalla usein on ja miten tulehtunutta tilannetta voi lähteä purkamaan. Alle on koottu tiivistelmä teemoista, joita tekstissä käsitellään: Tunteiden kohtaaminen ja kommunikointi kriisissä Lue lisää…

Esterata kuulluksi tulemisen tiellä – kuulluksi tulemisen haasteet

Miksi kuunteleminen tuntuu välillä ylivoimaiselta? Parisuhdetyöskentelyn alkaessa on varsin yleistä, että molemmilla on tunne, että ei tule suhteessa kuulluksi. Jos siis jonkun asian toivotaan parantuvan parisuhteen vuorovaikutuksessa, se on nimenomaan tämä: Tulisinpa kunnolla kuulluksi kumppanini taholta!  Avaan kuuntelemisen teemaa kuulluksi tulemisen esteradan näkökulmasta. Kuuntelemisessa on usein esteitä, mutta jos molemmat Lue lisää…