Parisuhteen vaikeina aikoina on yleistä, että tuntuu, että “meillä vaan syytellään koko ajan kaikesta”, “koko ajan tuntuu, että kaikki on mun syy” tai “kotona ei ole enää kiva olla, kun koko ajan painaa syyllisyydentunne ja ilmapiiri on syyttelevä.” Kokemus syyttelystä tai syyllisyydentunteen nousemisesta liittyy varsin usein parisuhteen vaikeuksien käsittelemiseen. Havahduin, että en ole koskaan kirjoittanut syyllistämisestä ja syyllisyydentunteesta, vaikka ne ovat perusteemoja parisuhteen haasteiden äärellä. On tullut aika avata pohdintoja näiden aiheiden äärellä.
Syyllistävä puhe voi kummuta toimimattomista malleista
Jos kumppani syyllistää toista, taustalla voi olla monia eri syitä. Syyllistävä puhe voi olla opittua – näin minulle puhuttiin lapsena tai näin vanhemmat usein puhuivat toisilleen. Vaikka emme tahtoisi ottaa käyttöön lapsuudessa näkemiämme huonoja malleja, herkästi niistä kuitenkin jää jälkiä omaankin kommunikointiin.
Syyllistämistä voi tapahtua myös siksi, että parisuhteessa ei olla opittu käymään kunnollista ja rakentavaa keskustelua kummankin tarpeista. Tässäkin on usein taustalle, ettei ole koskaan saanut nähdä tai kokea rakentavaa keskustelua tarpeista. Tämä kertoo usein keinottomuudesta osata tunnistaa ja kertoa omista tarpeistaan, jolloin syyllistäminen on keino yrittää pyytää toiselta omien tarpeiden parempaa täyttymistä.
Liiallinen uhrautuminen ja tunne, ettei tule kuulluksi
Oma liiallinen uhrautuminen parisuhteessa voi myös saada ihmisen syyllistämään kumppaniaan. Kun tekee itse paljon, ehkä liiankin paljon ja turhankin huolellisesti, se voi nostaa vaativan syyllistämisen työkaluksi saada toinenkin uhrautumaan parisuhteen ja perheen eteen. Näissä tilanteissa armollisuus itseä kohtaan, omaan hyvinvointiin ja lepoon panostaminen sekä rakentava keskusteleminen ovat toimia, joilla näkökulma muuttuu lempeämmäksi kumpaakin kohtaan. Voimme myös pyytää kumppanilta tukea: ”minun on vaikea muistaa huolehtia hyvin itsestäni, autathan minua ottamaan myös lepoa ja omaa aikaa?”
Syyllistämisen takana voi myös olla tunne, että on aidosti yrittänyt kommunikoida omista toiveistaan ja tarpeistaan rakentavasti, mutta ei ole tullut kuulluksi. Sen jälkeen syyllistäminen on keino yrittää saada toinen tajuamaan, että nämä tarpeeni ja toiveeni ovat oikeasti tärkeitä. Tällaisissa tilanteissa oma pettymys ja loukkaantuminen näkyvät syyllistämisenä.
Syyllisyys ja vastuu – kohti rakentavampaa keskustelua
Totta kai tilanne voi myös olla, että jompikumpi tai molemmat välttelevät vastuuta jonkun parisuhteen tai perhearjen teeman äärellä ja se turhauttaa toista osapuolta. Silloin kumppani yrittää syyllistämisen kautta saada toisen vastuuntuntoa heräämään. Tämä epäsuora tapa yrittään saada muutosta aikaan ei kuitenkaan yleensä toimi, vaan vastuun kysymyksistä on hyvä lähteä keskustelemaan avoimemmin ja suoremmin.
Toivoisin, että syyllisyyden sijaan katse käännettäisiinkin enemmän vastuun näkökulmaan. Vastuusta on selkeämpi ja rakentavampi keskustella. Vastuiden suhteen tilanne parisuhteessa on yleensä hyvin määriteltävissä. Lähtökohta on, että kumpikin on vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista, omasta hyvinvoinnistaan ja monenlaisista yhteisistä asioista.
Vastuuta yhteisistä asioista voi totta kai jakaa niin, että toinen hoitaa enemmän jotain arjen tonttia ja toinen toista. Pääasia on, että vastuista on keskusteltu ja niitä on pohdittu ja jaettu yhdessä. Sen jälkeen on tärkeää luonnollisesti, että vastuuta konkreettisesti kannetaan. Vastuun kohdalla sekä teot että sanat ovat yhtä lailla tärkeitä. On totta kai sitten luonnollista pettyä ja tuntea surua ja vihaa, jos asiallisen keskustelemisen jälkeenkään vastuun teemat eivät toimi parisuhteessa.
Turha syyllisyydentunne syntyy usein menneisyyden painolastista
Ennen kasvatettiin lapsia herättämällä heissä vääränlaista syyllisyyttä. Useat meistä ovat joutuneet kokemaan, että piti olla niin kiltti muita kohtaan, ettei omia rajoja saanut olla lainkaan. Negatiivisista tunteista piti tuntea syyllisyyttä ja omia tarpeita ja toiveita ei saanut esittää, eikä mielellään edes olla.
Kuulemme tämän myötä herkästi myös sellaiset puolison sanat syyllistämisenä, jotka eivät sitä ole. Toisen toteavat sanat saattavatkin saada mielessämme syyllistävän kaiun menneisyyden painolastista johtuen. Tämä voi johtaa riitoihin ja loukkaantumiseen, vaikka toinen ei aidosti tarkoittanut syyttää, vaan sanoa asiansa neutraalina toteamuksena. Syyllisyydentunne on ylikorostunut ja herkistynyt liikaa sellaisen lapsuuden kokeneilla, joiden piti olla ylivastuullisia ja liian reippaita.
Vastoinkäymiset ja syytteleminen
Kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, kun tehdään isoja valintoja tai joudutaan tekemään tiukkoja päätöksiä, voi olla, että lopputulos ei ole aina paras mahdollinen. Vastoinkäymisten keskellä pettymyksentunne voi saada syytökset nousemaan pintaan. ”Jos olisimme yrittäneet jotain toista keinoa, ehkä olisimme onnistuneet?” ”Jos olisimme valinneet sen toisen vaihtoehdon, ehkä kaikki olisi nyt paremmin?”
On ymmärrettävää, että vastoinkäymisiin kaipaa jotain järkevää syytä tai syyllistä. Mikseivät asiat vaan voineet mennä hyvin? Vastoinkäymiset voivat nostaa vanhatkin pettymykset puolisoa kohtaan pintaan ja saada kumppanit syyttelemään toisiaan.
Kuten syytösten keskellä aina, jos puolisot pystyvät kuulemaan toinen toisensa tunteen ja antamaan tilan pettymyksen ja syytöstenkin purkautua, vastoinkäymiset kääntyvät yhteiseksi voitoksi. Silloin tulemme kuulluiksi myös vaikeiden tunteiden keskellä ja kumpikin pysyy turvallisesti toisen rinnalla myös haastavassa vaiheessa. Tämä loppujen lopuksi vahvistaa puolisoiden välistä yhteyttä, vaikka kaikki olisikin lähtenyt kurjasta tilanteesta ja vaikeista tunteista liikkeelle.
Syyllisyys jumiuttaa muutosta
Syyllisyys on vähän turhauttava tunne näin parisuhdeohjaajan näkökulmasta, sillä usein tuntuu, että syyllisyydentunne jumiuttaa toimintaa parisuhteen hyväksi. Syyllisyydentunne saa herkästi ihmisen käpertymään syyllisyyteen ja siihen linkittyviin negatiivisiin tunteisiin. Silloin syyllisyys saa pääroolin, eikä se muutos, jota parisuhteen tilanne kaipaisi.
Syyllisyydentunne on totta kai sinällään terve tunne, jos tuntuu, ettei ole voinut antaa parastaan tai tehdä riittävästi. Mutta toisaalta syyllisyys myös usein lamauttaa uskon mahdollisuuksiin, että tilanne voisi muuttua. Samoin syyllisyys saattaa ikään kuin lukita voimavarat muutokseen. Siksi syyllisyydentunteen äärelle ei kannata jäädä liikaa pyörimään.
Parisuhdeohjauksissa etsitään ymmärrystä, ei syyllisiä
Usein sanon parisuhdeohjauksissa, että täällä ei etsitä syyllistä parisuhteen haastavaan tilanteeseen, vaan ymmärrystä sekä parisuhteen tilannetta, itseä että toinen toista kohtaan. Parisuhteen haastavat asiat ovat aina yhteinen juttu, johon kummankin tekemiset ja toisaalta tekemättä jättämiset sekä sanomiset ja sanomatta jättämiset ovat vaikuttaneet. Ei ole kuitenkaan parisuhdetyöskentelyn tarkoitus miettiä, kuinka paljon kumpikin on tehnyt hallaa parisuhteelle ja kumpi on tehnyt sitä enemmän, vaan ymmärtää, miten ollaan yhdessä päädytty tähän pisteeseen. Syyllisyys ei korjaa parisuhteita, mutta ymmärrys ja empatia korjaavat.
Syyllisyys ihanteiden ja todellisuuden välillä
Välillä kannamme myös parisuhteessa syyllisyyttä ihanteiden ja todellisuuden välillä. Olemme mielessämme luoneet ihanteellisen kuvan hyvästä parisuhteesta ja suremme, kun emme siihen yllä. Ajattelen, että hyvinvoiva parisuhde ei ole ihannesuhde, vaan suhde, jossa ollaan mahdollisimman realistisesti ja konkreettisesti kiinni kummankin tarpeissa ja aidoissa tunteissa. Parisuhdetta ei mitata ulkoisilla mittareilla, vaan kummankin tyytyväisyydenkokemus parisuhteen todellisuuteen kertoo parisuhteen sisäisestä hyvinvoinnista.
Syyllisyys ei auta, muutosaskeleet auttavat
Syyllisyydentunne on hyödyllinen viesti muutoksentarpeista parisuhteessa, mutta itsessään syyllisyys tai syyttäminen eivät yleensä paljoakaan auta itse muutokseen parempaa kohti parisuhteessa. Sen takia niiden äärelle ei kannata pysähtyä kovin pitkäksi aikaa. Sen sijaan energian suuntaaminen keskustelutaitojen ja kuuntelemisen taitojen kehittämiseen, vahvempi molemminpuoleinen ymmärrys kummankin tunteita ja tarpeita kohtaan ja pienien konkreettisten muutosaskelten tekeminen auttaa parisuhdetta paremmalle tolalle.
***********
Lue myös vanhempi tekstini empatiasta parisuhteessa.
0 kommenttia