Lapsuuden kokemusten vahvempi ymmärtäminen
Luin psykologi, psykoterapeutti ja kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviidan uunituoreen ja puhuttelevan kirjan Sairas perhe – kun vanhempi ei kasva aikuiseksi (2025). Lähestyn Sairas perhe -kirjaa ensin muutaman väliotsikon avulla. Sain paljon oivalluksia jo kirjan otsikoiden äärellä.
- “Perhe – lämmin syli vai ammottava kita”
- “Kun vanhempi on kypsymätön, lapsesta tulee hyvä tai paha.”
- “Lapsen paradoksi: omin avuin pitää pärjätä, mutta omatoimisuudesta seuraa rangaistus.”
- “Kietoutuneisuus kohdistuu lempilapseen, hylkiminen syntipukkiin.”
- “Pelko laajenee ja lapsi oppii tukahduttamaan tunteensa.”
- “Turvallisessa perheessä on lupa olla eri mieltä”
- “Vanhemman katse on kuin auringonpaiste kasvavalle lapselle”
Sairas perhe -kirja kuljettaa lukijan tutkimaan, millainen on emotionaalisesti kypsymätön vanhempi ja miten se vaikuttaa lapseen sekä vanhempi-lapsi -suhteeseen. Kirja on kirjoitettu aikuisille lapsille, jotka haluavat ymmärtää ja työstää lapsuuden vaikutuksia omaan elämäänsä ja katkaista nyt omassa perheessään vanhempana lapsen tarpeet ohittavaa käytöstä. Tutkailen kirjaa myös parisuhdenäkökulmasta pohtien, miten lapsuudessa koettu vaikuttaa parisuhteeseen.
Lapsuuden vaikutuksia tunteiden ja tarpeiden ilmaisemiseen
Omien ja kumppanin tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen on äärimmäisen tärkeää parisuhteen hyvinvoinnin kannalta. Kuitenkin juuri tunnetaidot ja tarpeiden täyttyminen ovat niitä teemoja, joihin parisuhteessa kaivataan usein lisää tukea ja ymmärrystä. Näiden teemojen äärellä on hyvä kääntää hetkeksi katse omaan lapsuuteen.
Myllyviita sanoittaa kirjassaan, että kypsymätön vanhempi kokee lapsen tunteiden ilmaisut ja inhimilliset tarpeet vaikeiksi kohdata ja loukkaantuu niistä. Silloin tilanne kääntyy ja lapsi joutuu keskittymään omien tunteiden sijasta vanhemman tunteisiin ja lapsi kokee, ettei hän voinutkaan luottaa omiin tunteisiinsa, koska vanhempi suuttui niistä. Lapsi tuntee myös, että hän tulee hylätyksi osoittaessa omia aitoja tunteita ja jää vaikeiden tunteiden hetkissä yksin. Aitoja tunteita ilmaistessa suhde vanhempaan etääntyy ja lapsi ei kelpaakaan omana itsenään.
Kun viha ei saanut tilaa lapsuudessa
Lapsen osoittamista tunteista viha on erityisen haastava, jopa sietämätön tunne kypsymättömälle vanhemmalle, Myllyviita kuvaa. Viha ilmaisee, että lapsi on erillinen vanhemmasta ja saa kypsymättömän vanhemman kokemaan, että hän ei kelpaa lapselle. Kypsymätön vanhempi rankaisee lasta usein jopa systemaattisesti vihan tuntemisesta esimerkiksi mitätöivillä kommenteilla tai mykkäkoululla, jonka myötä lapsi ikään kuin hukkaa koko vihantunteen itsestään. Viha naamioituu sen seurauksena peloksi, häpeäksi ja välttelyksi, masennukseksi tai torjuvuudeksi. Lapsi joutuu siis alistumaan vanhemman vaatimusten edessä ja oppii uhraamaan itsensä yhteyden säilyttämiseksi.
Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa
Jos ihminen on lapsena joutunut Myllyviidan kuvaamaan rooliin, jossa omat aidot tunteet ovat etäännyttäneet yhteyttä vanhempiin sekä vanhempi on kokenut lapsen luonnolliset tarpeet loukkaavina ja vaivalloisina, on ymmärrettävää, että aikuisena parisuhteessa tunne- ja tarveasiat haastavat. ”Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa, tunteet ovat yksityistä, intiimiä omaisuutta.” “Lapsellasi on oikeus tunteisiin, eikä lasta saa rankaista tunteiden ilmaisusta tai tarvitsevuudesta.”, Sairas perhe -kirja sanoittaa.
Jos lapsena ei ole ollut oikeutta omiin tunteisiin, täytyy suhdetta tunteisiin ja tarpeisiin työstää paljonkin aikuisuudessa. Parisuhde on tähän oivallinen paikka, vaikka kasvukivut tuntuvatkin aina raskailta. Muista myös tämä tärkeä ymmärrys kirjasta: “Kun lapsesi kokee tunteita, joudut sietämään samoja tunteita itsekin.” Kypsää vanhemmuutta kohti pyrkiessä vanhemman tehtävä on tukea lasta tunnesäätelyssä ja työstää omia tunnetaitojani.
Miten päästä eteenpäin ihmisenä, vanhempana ja kumppanina?
Myllyviita painottaa, että vanhemman tärkein voimavara on empaattisuus. Lapsen tunteiden huomaaminen, lapsen kuunteleminen kunnioittavasti lapsen kokemukset todesta ottaen ja sen osoittaminen lapselle, että hän pysyy vanhemman mielessä erossaolonkin aikana on vastuullista vanhemmuutta. Lasten empatiakyvyn kehittymiseen vaikuttaa vanhempien kyky sallia ja kohdata lapsen negatiivisia tunteita empaattisesti ja tukea lasta niissä. “Kun lapsesi huomaa sinun olevan läsnä, oikeudenmukainen ja empaattinen, hän ei koe oloaan yksinäiseksi sinun seurassasi – kuten olet itse kokenut oman vanhempasi seurassa.”
Ajattelen, että juuri näillä samoilla tavoilla kuin Myllyviita ohjaa meitä toimimaan vanhempina, pääsemme eteenpäin myös ihmisenä ja kumppanina. Puolisoinakaan emme halua tuntea itseämme yksinäiseksi kumppanin seurassa ja toivomme, että tunteemme huomataan, otetaan todesta ja saamme kumppanin tuen vaikeiden tunteiden keskellä. Myllyviita kuvaa hyvää yhteyttä lapsen ja vanhemman välillä vanhemman kiinnostuksena ja kiinnostuksen osoituksina lapsen ikiomaa ja ainutkertaista kokemusmaailmaa kohtaan. Tätä kokemusta kaipaamme runsaasti myös parisuhteessa.
Emotionaalinen työ: Mitä se on ja miksi se on niin tärkeää?
Sairas perhe -kirja kuvaa tarkasti emotionaalista työtä eli psykologista vaivannäköä niissä hetkissä, kun ihmissuhteeseen tulee haasteita. “Tuolloin kyky katsoa tilannetta vastapuolen näkökulmasta, kyky joustaa ja pyrkiä kompromissiin, halu löytää yhteys ja saada aikaan sovinto ovat emotionaalisen työn kulmakiviä.” Ajattelen, että juuri noita kulmakiviä tarvitaan myös vaikeissa parisuhteen tilanteissa ja emotionaalinen työ on valtavan tärkeää parisuhteen hyvinvoinnille.
Lapsi on voinut joutua kokemaan, että kypsymätön vanhempi on jättänyt ja jättää edelleen emotionaalisen työn vaivan lapselle silloin, kun vanhemman ja lapsen yhteyteen on tullut katkos. Se on luonnollisesti surullinen lähtökohta omaan aikuisuuteen ja siihen liittyvälle surulle ja vihalle on hyvä jättää aikaa ja tilaa. Parisuhteessa tarvitsemme kypsää ja aikuista emotionaalista työtä molemmilta osapuolilta ja samalla inhimillistä ymmärrystä siitä, että aina emme pysty toimimaan rakentavasti. Silloinkin on tärkeää kantaa aikuisen vastuu yhteyden katkoksista jälkeenpäin.
Sairas perhe -kirja sanoittaa, että vanhemmuus avaa mahdollisuuden tutustua itseensä kunnolla ehkäpä jopa ensimmäistä kertaa elämässä. Samaa sanoisin parisuhteesta. Läheinen ihmisuhde aikuisuudessa antaa mahtavan mahdollisuuden oppia itsestä ja kasvaa ihmisenä. Kirja sanoittaa, että kun ihminen oppii olemaan turvallista seuraa itselleen, hän oppii olemaan turvallinen vanhempi myös lapsilleen ja lisäisin, että myös tunneturvallinen puoliso kumppanilleen.
Ylisukupolvisten traumojen tutkailu
Miksi kypsymätön vanhempi toimii kuten toimii? Minulle yksi tärkeä selitys Sairas perhe -kirjasta oli, että kypsymätön vanhempi yrittää täyttää omien lastensa avulla vaille jäämistä omassa lapsuudessaan vaatimalla lapsiltaan kohtaamista ja hyväksyntää. Lapsi taas reagoi vanhemman kypsymättömään käytökseen yrittämällä kuitenkin ajatella, että pohjimmiltaan vanhempi on rakastava ja turvallinen, vaikka toiminta ei siltä lapsesta tuntuisikaan. Tämä voi heijastua myös myöhempiin parisuhteisiin, että lapsuudessa kaltoinkohdeltu aikuinen sietää huonoa kohtelua myös parisuhteessa ajatellen edelleen, että pohjimmiltaan kumppani varmasti on hyvä ihminen.
Jotta lapsi on kelvannut kypsymättömille vanhemmilleen, lapsi on joutunut piilottamaan todellisen itsensä ja opettelemaan rooleja, joissa vanhempi hyväksyy lapsen. Silloin vanhempi ei opi tuntemaan lastaan oikeasti, vaan kohtaa kuoren eli roolissa olevan lapsen. Kun rooleissa kasvanut lapsi tulee aikuiseksi, vanhemman kohtaaminen herättää surua ja yksinäisyyttä, koska todellista kohtaamista ei ole. Sama ilmiö siirtyy herkästi myös parisuhteeseen. Parisuhteen alussa uskallamme usein raottaa vähän sitä, millaisia aidosti olemme, mutta parisuhteen jatkuessa usein sulkeudumme ja jäämme kiinni rooleihimme. Silloin sama kohtaamattomuus asettuu myös osaksi parisuhdetta.
Millaisia jälkiä lapsuus voi jättää?
Kun lapsi on joutunut jäämään itsensä varaan lapsena vaikeina aikoina ja on joutunut kokemaan, että hänen tarpeitaan ei huomioitu tai vanhempi ei suojellut häntä raskaissa tilanteissa, lapsi kantaa jäljet näistä aikuisuuteen. Kun ei ole saanut oppia tukeutumaan turvallisesti toisiin ihmisiin, hintana voi olla epävarmuutta, uupumusta, stressiä, masennusta ja ahdistusta. Onneksi voimme nyt aikuisena ymmärtää, että toisiin tukeutuminen on viisautta ja vahvuutta.
Jos lapsen virheisiin on suhtauduttu tuomitsevasti ja lapsi on emotionaalisesti hylätty vaikeissa hetkissä, lapsi on kokenut häpeää ja hylkäämisen pelkoa lapsuudessaan. Tämä voi näkyä surumielisyytenä, ahdistuneisuutena, itsetuhoisuutena tai depressiona aikuisuudessa. Voi myös olla, että vanhempi on kohdellut lastaan omistavasti ja suhde on ollut liian tiivis, jolloin lapsi ei ole päässyt rakentamaan muita ihmissuhteita. Silloin hän joutuu tyytymään peilaamaan itseään vain vanhempansa peilistä ja yksi vääristävä peili ei anna todellista kuvaa lapsesta.
Sukupolvisten traumojen suhteen ei kannata alkaa etsiä syyllisiä, vaan pohtia, miten käsittelemätön häpeä ja riittämättömyys siirtyvät sukupolvelta toiselle. Ulkopuolisuus, vaille jäämiset, kyvyttömyys läheisiin ihmissuhteisiin, väkivalta ja päihdeongelmat voivat kertoa keinoista selvitä sukupolvisista traumoista. Onneksi kuka tahansa voi alkaa tehdä työtä sukupolvien yli ulottuvien traumojen katkaisemiseksi. Vanhempien traumoille emme mahda mitään, mutta sukupolvien traumaketjun vähintään osittaiseen katkaisemiseen riittää, kun työstää omia lapsuuden traumoja.
Tärkeitä oivalluksia kirjan äärellä
Sairas perhe -kirja sanoittaa, että kunnioittava suhde lapseen syntyy ja vahvistuu vain tutustumalla lapseen aina uudelleen. Tämä on yleistettävissä muihinkin tärkeisiin ihmissuhteisiin ja erityisesti parisuhteeseen. Aito kohtaaminen vaatii joustavaa ja avointa suhtautumista itseen ja toiseen, että saamme muuttua ja kasvaa ja etsiä turvallisessa ilmapiirissä sitä, kuka minä aidosti olen.
“Sinun oma surusi on juuri se prinssi, jonka suudelmalla ja kyynelillä on voima herättää uinuvat puolesi uudelleen eloon.” Ne roolit, johon olet joutunut asettumaan ja uhraukset, joita olet tehnyt on tärkeä tiedostaa ja surra ja tutustua itseensä nyt uudelleen. Myllyviita on kirjoittanut kirjaan ihania kysymyslistoja ja harjoituksia itsetuntemuksen tueksi.
Sairas perhe -kirja on vaikuttava lukukokemus. Se tuo ymmärrystä, miksi perhesuhteet voivat ylläpitää pahoinvointia ja kärsimystä ja aiheuttaa oireilua, mutta myös toivoa kivun käsittelyyn. “Kirjan avulla lukija voi käsitellä tunteita, joita etäisyys omaan vanhempaan tuottaa ja tunteita, jotka eivät koskaan tulleet suhteessa vanhempaan kohdatuiksi.”
Lue lisää menneisyyden vaikutuksesta parisuhteeseen: Taakka vai turva?, Lapsuuden kehityksellinen trauma ja sen heijastuminen parisuhteeseen ja Äitihaava parisuhteessa.
