”Työhyvinvoinnista on puhuttu jo pitkään, ja moni työyhteisö onkin hyötynyt esimerkiksi työnohjauksesta ja muista työhyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävistä metodeista. Harvoin kuitenkaan työpaikalla kuulee puhuttavan kotihyvinvoinnista.” Luin juuri Maria Carlssonin Ruuhkavuosien ratkomisoppaan – Luovia ratkaisuja ruuhkavuosien johtamiseen (2016).

Kirja liikautti ajatuksiani monessakin mielessä ja sana kotihyvinvointi herätti bravoo-ajatuksia! Juuri tätä haluan tukea, en vain ollut tajunnut, että asian voi ilmaista sanalla kotihyvinvointi. Opettajataustaisena perheiden hyvinvointi on aina ollut lähellä sydäntäni. Kirja kuvaa hyvin sitä, miten kotihyvinvointiin liittyy se, että saa rakkautta ja tukea puolisoltaan sekä tunteen, että on hyväksytty omana itsenään. Mutta kotihyvinvointiin liittyy myös se, että lapsilla on hyvä olla ja vastuu kodista ja perheestä jakautuu reilusti.

Monesti mietin, että vaikka parisuhdeohjaukset ovat enemmän parisuhdeneuvontaa kuin perheneuvontaa, niin vanhempien hyvinvoinnin tukeminen on myös lasten hyvinvoinnin tukemista. Uskon, että myös työnantajat hyötyisivät työntekijöiden parisuhteiden tukemisesta ja kotihyvinvoinnin tukemisesta, perheiden, lasten ja aikuisten, lisäksi. Ruuhkavuosien ratkomisoppaassa kuvataankin perheystävällisyyden parantavan henkilöstön työhyvinvointia.

Ruuhkavuosimyönteinen parisuhde

Kirja oli antoisa myös ruuhkavuosinäkökulmasta. Carlsson kuvaa työpaikan ilmapiiriä: ”Arvot kuten joustavuus, arvostava asenne ja avoimuus synnyttävät motivaatiota ja luottamusta ja toimivat näin peruspilareina ruuhkavuosimyönteisyydelle.” Allekirjoitan tämän ja toisaalta mietin myös, että parisuhteessa samat arvot ovat erittäin paikallaan ja arvossaan ruuhkavuosissa. Parisuhteessa tarvitaan eritoten arvostavaa asennetta, joustavuutta ja avoimuutta, kun arki on intensiivistä ja väsymystä kertyy herkästi.

Ruuhkavuosissa työpaikan ilmapiiriin tai tuen puutteeseen tyytymätön työntekijä vaihtaa herkästi työpaikkaa ja tästä Ruuhkavuosien ratkomisoppaassa kuvataan tulevan laajasti tappiota yrityksille. Kun mietitään kotihyvinvointia, parisuhteen vaihtaminen ottaa myös kotirintamalla koville. Varmasti myös kotona parempi olisi ennaltaehkäisevästi tukea ja rakentaa rohkaisevaa sekä kannustavaa ilmapiiriä parisuhteessa, ettei tyytymättömyyttä pääsisi syntymään.

Kävin vasta rakkaassa harrastuksessani, lukupiirissä, ja sain siellä muistutuksen minua vanhemmalta lukupiiriläiseltä: ”Muista nauttia, ruuhkavuodet ovat elämän parasta aikaa”. Uskon tämän lasten ihania oivalluksia ja edesottamuksia seuratessa. Uskon myös kirjan viestin: ”Ruuhkavuosiaan elävien työntekijöiden tukeminen yrityksen taholta on paitsi vastuullista johtamista myös hyvää liiketoimintaa.” Ruuhkavuosiaan elävät ovat hieman väsyneitä, mutta uutteria ja tehokkaita, kalenteroinnin mestareita. Meistä on moneksi, kun vaan joustoa on vähän arjesta selviytymisen mahdollistamiseksi.

Haaveeni on selviten, nauttien ja arvostaen omissa ruuhkavuosissa eläminen sekä toisaalta parisuhteiden ja, myös niiden kiireisimpien ruuhkavuosien keskellä elävien, perheiden tukeminen.


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *