Suoritan nepsyvalmentajaopintoja ja kuuntelen niihin liittyen Tuukka Hämäläisen mielenkiintoista kirjaa Pakko – Kuinka OCD pakotti minut epäilemään kaikkea ja mitä sitten tapahtui. Kirjan pohdinnat sairaudentunnottomuudesta veivät ajatukseni pakko-oireista parisuhdeasioihin. Parisuhteen haasteet eivät toki ole sairauksia, mutta myös parisuhteen hoitamisessa haasteena on toisinaan vastaavantyyppinen ”sairaudentunnottomuus”. Parisuhteessa on siis vaikeuksia myöntää ja tunnistaa haasteita, sillä ongelmien myöntäminen ja niihin avun hakeminen tuntuu vaikealta, työläältä ja pelottaa.
Sairaudentunto tarkoittaa sitä, että ihminen tunnistaa ja tiedostaa, että hänellä on sairaus. Sairauden hoitamiseen sitoutuminen vaatii yleensä sairaudentuntoa, koska sairaudentunnoton ihminen harvoin sitoutuu oman sairauden hoitamiseen. Sairaudentunnoton ei myöskään yleensä halua tehdä yhteistyötä häntä hoitamaan ja auttamaan pyrkivien tahojen kanssa. Useissa sairauksissa hoidon vastaanottamisella ja hoitoon sitoutumisella on kuitenkin suuri merkitys sille, lähteekö sairaus paranemaan.
Vastaavanlaiset ilmiöt näkyvät myös parisuhdetyössä. Parisuhteen työstäminen vaatii sen, että molemmat osapuolet tunnistavat ensin, että meillä on haasteita. Tämän jälkeen on välttämätöntä tunnistaa myös, millaisia haasteita juuri minulla on ja miten ne arkeemme vaikuttavat. Parisuhdetyöskentely ei onnistu, jos molemmat eivät tiedosta omaa osuuttaan ongelmista ja sitoudu työstämään niitä. Parisuhteen haasteissa apu ja tuki ei myöskään voi auttaa, ellei kumpikin halua ottaa niitä vastaan. Parisuhteen työstäminen vaatii aitoa ja sitoutunutta yhteistyötä. Se vaatii luottamusta, että auttava taho osaa ja haluaa auttaa meitä.
Sairaudet ovat pelottavia ja siksi oireiden vähätteleminen ja ajatteleminen, että “tämä on varmaan kuitenkin normaalia”, ovat keinoja työntää huolestuttavaa asiaa pois mielestä. Vertaileminenkin on monesti tyypillistä. Ajatus siis menee niin, että kyllä jollakin on asiat huonommin ja hän, jos joku, tarvitsee ennemmin lääkärin apua. Sairaudentunto ei herää, koska oireita piilotellaan tai vähätellään.
Parisuhteessa on tyypillistä ajatella, että meidän ongelmat ovat varmaan kuitenkin aika pieniä tai vähäisiä. “Onhan joillakin väkivaltaa, meillä on vaan mykkäkoulua. Ei tämä ole niin vakavaa.” Parisuhdehaasteisiin liittyy myös paljon pelkoa, että jos niistä puhuisi, ne paljastuisivat tosi vakaviksi ongelmiksi. Pahin pelko yleensä on, että parisuhde kuolee, jos ongelmat nostaa esiin ja siksi avun pariin ei uskalleta hakeutua.
Parisuhteen oireilu vaatii rohkeuden myöntää, että nämä asiat hankaloittavat oikeasti meidän jokapäiväistä arkeamme ja heikentävät hyvinvointiamme parisuhteessa. On tärkeä tiedostaa, että varsin harvoin parisuhteen oireilut ovat kuolemanvakavia. Haitallisimpia ne ovat silloin, kun niitä ei hoideta. On myös hyvä muistaa, että kuten lääkärille intiimitkin vaivat ovat arkinen osa työtä, samoin parisuhdetyötä tekeville parisuhteen kipeätkin haavat ovat normaaleja parisuhteen haasteita.
Parisuhde-elämän tulisi olla suhteellisen kivutonta. Ei ole tervettä, että parisuhteessa koko ajan kolottaa ja särkee. Sopiva ”sairaudentunto” on siis hyväksi myös parisuhteenkin kohdalla. Rohkeus tunnistaa parisuhteen kivut ja sitoutua hoitamaan niitä, johtaa yleensä aina parisuhteen parantumiseen. Ajattelen, että kaikilla pitäisi olla oikeus saada elää hyvinvoivassa parisuhteessa ja saada tarvittavaa tukea parisuhteeseen ihan yhtä lailla kuin meillä on oikeus terveydenhuollon palveluihin.
———————————
Lue myös vanha pohdintani samoja teemoja sivuten: Mahdollistamista
———————————
0 kommenttia