Ensiaskeleeni parisuhdetiellä kuljettiin vuonna 2005, jolloin aloimme seurustella puolisoni kanssa. Parisuhdeohjaajatien ensiaskeleet kuitenkin asettuvat vuoteen 2012, kun olimme kahden pienen lapsen vanhempia ja lähdimme ensimmäiselle vertaistukeen perustuvalle parisuhdeleirille. Se leiri oli wow! Ensimmäistä kertaa kuulin, että parisuhteen rakentamiseen on olemassa tietoutta ihan siinä missä vaikka maantietoon tai autojen korjaamiseen. Oli suuri oivallus, että parisuhde ei olekaan sattumapeliä ja leirillä saatu vertaistuki oli lämmintä ja rohkaisevaa. Parisuhdetilanteemme oli silloin pikkulapsivuosien väsyttämä ja leiri teki tosi hyvää. Se vahvisti ja paransi parisuhdettamme.
Leiriä seuranneen vuoden mietin, miksi parisuhdetietoutta ja -taitoja ei opeteta oikein missään. Miten voi olla, että kuulen parisuhteen hoitamisesta ensimmäistä kertaa vasta seitsemän vuoden parisuhteen jälkeen? Halusin jakaa eteenpäin saamaani tietoutta ja aloin kerätä rohkeutta kirjoittaa blogia parisuhteen hoitamisesta. Mietin kuitenkin paljon, voiko 26-vuotias uskottavasti kirjoittaa parisuhteesta, kun monilla ihmisillä on takana kymmenien vuosien parisuhteet.
Blogin synty
Kesällä 2013 menimme toiselle parisuhdeleirillemme ja päätös kypsyi: haluan kirjoittaa parisuhteen hoitamisesta. Tein muutaman koetekstin, jotka kommentoitutin ystävilläni. Sain kannustusta ja aloitin anonyymisti Onnellinen avioliitto -blogin. Tästä löydät historian havinasta esiin kaivetun ensimmäisen tekstini. Blogitekstejä syntyi tasaiseen tahtiin parisuhdeoivallusten myötä ja kävimme lisää parisuhdeleireillä. Jossain vaiheessa vaihdoin blogin omalle nimelleni.
Vuonna 2017 tuntui, että kaipaan saada tehdä parisuhdetyötä enemmän. Tarjouduin bloggaajaksi Parempi avioliitto ry:lle. Siitä asti olen tehnyt vapaaehtoistöitä yhdistyksessä ensin blogistina ja sittemmin järjestölle somea tuottaen. Somepostausten ideoiminen on lempipuuhaani. Pääsin edustamaan myös sometiimiämme Vuoden vapaaehtoinen -kilpailuun ja sain kilpailusta kunniamaininnan vuonna 2020.
Unelmien täyttymys
Kuluneena kymmenenä vuotena olen lukenut kaikki parisuhdeaiheiset kirjat ja uutiset, jotka ovat tulleet vastaan, sekä uppoutunut jatkuvasti kaikenlaisiin parisuhdeaiheiseen keskusteluun. Oman parisuhteen työstäminen on jatkunut säännöllisenä ja antoisana. Muutama vuosi sitten aloin etsiä sopivaa koulutusta opiskellakseni parisuhdeammattilaiseksi. Koronan ansiosta löytyi kokonaan etänä toteutettava parisuhdeohjaajakoulutus, joka oli mahdollista toteuttaa työn ohessa Oulusta käsin. Aloitin opinnot vuonna 2021 ja koulutus oli aivan parhautta. Nautin koulutuksen joka hetkestä ja harjoitusasiakkaiden ohjaamisesta suunnattomasti.
Opintojen aikana kypsyi ajatus, uskaltaisinkohan kokeilla yrittäjyyttä? Ja tässä nyt olen. Olen valmistunut parisuhdeohjaaja ja yrittäjä. Saan tehdä töitä intohimoni parissa ja olen innostunut ja onnellinen. Lämpimästi tervetuloa ohjauksiin!
0 kommenttia