Kehityksellinen trauma ja parisuhde

Viime aikoina on tullut kirjoitettua monta tekstiä kirjojen pohjalta. Nyt tuli taas vastaan kirja, josta haluan kirjoittaa blogitekstin parisuhdenäkökulmasta pohdiskeltuna. Psykoterapeutti Juha Klaavun kirjoittama Lapsuuden kehityksellinen trauma (2023) pohtii lapsuudessa koettujen kohtaamattomuuden, emotionaalisen kylmyyden ja emotionaalisen hylkäämisen vaikutuksia ihmisen elämään. Kehityksellinen trauma on vuorovaikutussuhteessa syntynyt trauma, joka aiheuttaa alitajuisesti syyllisyyden, häpeän ja arvottomuuden kokemuksia ihmisen elämään. Tämän takia ystävyys- ja parisuhteet eivät useinkaan voi hyvin.

Kehityksellisen trauman vaikutuksista parisuhteeseen liittyen jäin miettimään kirjan kuvausta ihmisten vaikeuksista saada toiseen ihmiseen aitoa ja syvää yhteyttä. “Tämä kokemus liittyy siihen, että ihmisen aito minuus ei ole kehittynyt tarpeeksi, jolloin ei voi luoda aitoa yhteyttä toisiin.” Parisuhdetyössä huomaa, että tunteista ja tarpeista puhuminen ja muu syvällisempi keskusteleminen parisuhteessa rakastumisvaiheen jälkeen on aika usein vaikeaa. Ajattelen, että melko harvoin ihminen on saanut lapsuudessa tulla kovin vahvasti ja turvallisesti näkyväksi omana itsenään. Ajattelen, että varsin harvoin lapsuus on antanut ihmiselle hyvän mallin, miten läheistä ihmissuhdetta rakennetaan herkkyydellä toinen toisen kohdaten turvalliseksi ympäristöksi omille ja toisen syville tunteille ja ajatuksille.

Aika ei paranna haavoja

Juha Klaavu kuvaa kirjassaan: “Tunteet eivät katoa, muutu tai korjaannu itsestään.” Usein uskomme, että aika parantaa elämän aikana syntyneet haavat ja voimme parisuhteessa ikään kuin aloittaa puhtaalta pöydältä menneisyydestä huolimatta. Uskon kuitenkin Klaavun ajatukseen, että vain tiedostettuja asioita voi käsitellä ja että eroon kivuliaista menneisyyden tunteista ja kokemuksista ei pääse, ellei niitä käsittelee turvallisessa suhteessa toisen ihmisen kanssa. Jotta näin voi tehdä, täytyy ensin myöntää, että elämässä on tapahtunut asioita, joiden takia kantaa mukanaan läheisyyteen liittyviä kipuja. Joskus vääränlainen syyllisyys estää meitä tuntemasta aitoja tunteita, jotka liittyvät kokemuksiin läheisissä ihmissuhteissa. Silti vaikeat tunteet ovat olemassa, vaikkei niitä haluaisi myöntää.

Klaavu painottaa terapian merkitystä haavojen käsittelyssä, mutta itse uskon, että ystävät ja myös turvallinen parisuhde voivat olla tukena vaikeiden kokemusta käsittelyssä. Tähän liittyen tuli mieleen myös vanha blogitekstini vuosien takaa: Aikuiskasvatusta osa 1: Terapeuttinen ote? Mitä tuumit sen ajatuksista?

On usein vaikea myöntää ja työstää omia haasteitaan

Lapsuuden kehityksellinen trauma -kirja sanoittaa: “Ihminen itse on viimeinen, joka suostuu myöntämään, että jotain on vialla.” Tällä kirjassa viitataan siihen, että kun ihminen ei tiedosta haavojaan ja vaikeita tunteitaan, ne näkyvät käytöksessä. Lähellä olevat huomaavat usein varsin selvästi, että ihminen ei voi hyvin. Parisuhteessa tämä saattaa näkyä hyvin välttelevänä tai takertuvana käytöksenä tai omien tunteiden kaatamisena perheen niskaan. Parisuhde ei voi hyvin, aitoa kohtaamista suhteessa ei juurikaan ole, vaan kumpikin käyttäytyy torjuvasti toista kohtaan. Suhde on jollain tai monella tasolla epätasapainossa. Siinä toimitaan toista kohtaan esimerkiksi hylkäävästi, vähätellen, mitätöiden tai alistaen.

Pinnan alla haastavan käytöksen takana voi olla pelon tunne, että minä en ole rakastettava tai pelko siitä, että en osaa rakastaa. Menneisyyden käsitteleminen voi tuntua vaikealta ja sen myötä nykyhetkessä eläminen aidosti ja rohkeasti oman rakkautensa näyttäen, nähdyksi ja rakastetuksi tullen voi estyä. Jos lapsi on joutunut lapsuudessaan mukautumaan liikaa vanhempiensa tunteisiin ja tarpeisiin, hän ei ole oppinut toivomaan, tahtomaan ja tuntemaan vapaasti itse läheisten ihmisten seurassa. Silloin parisuhdekin jää herkästi etäiseksi ja haaleaksi tai jopa kylmäksi. 

Mitä kehitykselliseen traumaan liittyville parisuhteen haasteille voisi tehdä?

Jos tunnistaa, että menneisyyden kipeät kokemukset läheisissä suhteissa vaikeuttavat nykyistä parisuhdetta, mitä voi tehdä? Tällöin tarvitaan työstämistä ja muutosta, jossa ihminen uskaltaa alkaa itse tulla omana itsenään näkyviin läheisissä suhteissa. Rohkeutta uskaltaa iloita itsestään ja läheisistään erilaiset muutkin tunteensa näyttäen. Uskallusta elää omannäköistä elämää kumppaninsa siihen mukaan päästäen ja toinen toiseen turvautuen. Lisäksi vastuunkantoa suhteeseen, ettei kumpikaan vaadi toista täyttämään omia menneisyyden vaille jäämisiään, vaan kumpikin työstää niitä tarvittavan avun itselleen hakien. Tukena, turvana ja rohkaisuna totta kai kumpikin voi olla toiselle menneisyyden kipujen kanssa.

Klaavun kirja on aika lyhyt ja sujuvalukuinen. Se kannattaa lukea ymmärtääkseen menneisyyden kipeiden kokemusten vaikutusta parisuhteen dynamiikkaan tässä hetkessä. Se auttaa oivaltamaan, että parisuhteen ei tarvitse tuntua epätyydyttävältä tai kaaosmaiselta, vaan suhteeseen alitajuisesti vaikuttavia kipuja voi työstää ja sen myötä löytää aidomman ja kohtaavamman tavan olla läheisessä suhteessa toisen ihmisen kanssa. 

Parisuhdeohjauksissa teemme paljon työtä omien aitojen tunteiden ja tarpeiden tiedostamisen ja näkyväksi tekemisen kanssa. Opettelemme tuntemaan itseä ja toinen toista paremmin ja luomaan turvallisemman ja paremman yhteyden kumppaneiden välille. Se vaatii rohkeutta kohdata itsensä ja ottaa vastuun kivuistaan ja käytöksestään. Toisaalta se on valtavan huojentavaa työtä, kun muurit saavat murtua ja yhteys alkaa virrata kumppaneiden välillä aidommin ja suoremmin.